Ensimmäinen kohtaaminen

Mieheni oli sopinut työkaverinsa kanssa rennosta illanvietosta lähiterassilla vaimot mukaan - ajatuksella. Odotin innolla. Se oli minun ensimmäinen kohtaaminen 2 viikon alkoholittomuuden jälkeen. Hieman pelkäsin paljonko joudun illan aikana perustelemaan pariskunnalle juomavalintojani, mutta innokas olo peitti epäilykset ja tiesin jo mitä kaikkea tilaisin. Mieheni oli sanonut kollegalleen etten juo ja ajattelin sen oleva riittävä.

Miten väärässä olinkaan. 

Istuttiin alas neljän hengen pöytään ja aloitimme puheensorinan pariskunnan kanssa. He vaikuttivat oikein mukavilta. Kiinnitin huomiota naisen maneereihin: yksittäiset sormet osoittivat ilmaa tai pöytää aina kun hän halusi voimistaa puheessaan pätevyyttään keskusteltavaan aiheeseen.

Kolmannen alkoholittoman juoman tullessa eteeni, nainen avasi salaisen arkkunsa:

"Siis säkö et juo nyt sitten ollenkaan tänään vai miten..?"

"En. Lopetin", sanoin päättäväisesti. 

"Ai..?! Siis kauanko oot ollu juomatta ja miten pitkäksi aikaa lopetit?!" nainen kysyi hämillään ja suuresti ihmetellen. Jäin hetkeksi pureskelemaan koko kysymystä.

Jos joku sanoisi haluavansa elää terveellisemmin pitäen parempaa huolta itsestään, en koskaan kysyisi miten kauan hän ajatteli niin tehdä. 

"Lopetin pari viikkoa sitten ja olen juomatta niin pitkään kuin haluan. Tänä kesänä on tullut juotua aika paljon viiniä ja haluan jatkaa reenejä syksyllä. Keho ehtii tässä ennen sitä vähän palautua", vastasin ja ajattelin ettei minun olisi tarvinnut selittää hänelle tilannettani lainkaan. Mietin jos sanon sen nyt kerran niin ei sitten jatka. 

"Joo siis mä juon vaan viikonloppuisin niin mulla se ei oo silleen ollut koskaan ongelma", nainen tokaisi hymyillen kumoten kolmatta viinilasillistaan parin tunnin sisään ja tunsin miten niskakarvat alkoivat nousta turhautumisesta. 

"Se on aika sama juoko kerran vai kaksi viikonloppua kuukaudessa kun kroppa menee sekaisin jo kerrasta ja sekoittaa treenit", jatkoin hieman ponnekkaammin ja nainen alkoi selitellä: "Niin siis eihän mulla sellaisia kunnon reenejä olekaan vaan ihan jumppia ja käyn tosi paljon lenkeillä." En uskonut puoliakaan, koska hän hädin tuskin mahtui terassituoliin. 

"Mutta miten sä nyt koet tän tilanteen kun me kaikki juodaan ja sä et juo..?" hän jatkoi vielä ja odotin kuumeisesti miestäni takaisin vessasta. Mieheni kollega oli uppotunut tässä välissä puhelimeensa ja ihan pihalla keskustelun kulusta. Jouduin pysähtymään tämänkin kysymyksen äärelle.

Olin kokenut tilanteen todella mukavana ja nauranut vedet silmissä ennen tätä kuulustelua eikä minun juomalasin sisällön pitäisi olla edes koko pöytäkeskustelussa. Pyöritin naiselle hämmentyneenä päätäni ja sanoin etten ollut edes ajatellut asiaa siltä kannalta mitä muut juovat tai eivät juo. Se tuntui tyydyttävän hänen tiedonjanon. 

Ennen pariskunnan lähtöä nainen mumisi vielä kuudennen lasillisen jälkeen että kaikkien pitäisi nyt vähän ryhdistäytyä, koska minä olen selvinpäin enkä varmasti jaksa kuunnella. En voinut uskoa miten kova paikka minun juomattomuus oli hänelle.

Minulla oli oikein hauska ilta vaikka en haluakaan nähdä naista uudelleen. Olin niin ylpeä itsestäni ettei minun tehnyt mieli juoda! Vain muutaman kerran olisin halunnut ottaa pienen hörpyn mieheni lasista maun vuoksi, mutta ne meni nopeasti ohi. 

Olin todella voimaantunut (arghh mikä sana) illan päätteeksi. Ei ollut roskaruokahimoja, ei huonoa oloa kotiin mennessä, ei orastavaa päänsärkyä. Ei mitään. Aamulla nousin virkeänä viemään koirat lenkille ja pulahdin pihan uima-altaaseen vielä ennen kymmentä.

Enemmän tätä!